Keskustelu
« aihelistaan
Yöllinen kelkkailu Vieremän keskustassa
-
nimimerkkiIrma Arffman-Komulainen
12.3.2017 klo 10:51Vieremän keskustan tuntumassa ajetaan holtittomasti kelkalla pellolla, jolla ei ole kelkkauraa. Kelkkareitti ohittaa myös As. Oy Vieremän Jokipuiston aivan rakennuksen Vieremäntien puoleisesta päädystä jatkuen kohti kiertoliittymää kevyenliikenteen väylällä.
Se riittäisi, että reittiä ajetaan päivällä, mutta nyt kun ajelua on ollut öisin kello 01:n jälkeen, ajelu alkaa riittää. Myös naapuritalosta valitetaan kelkkailun herättävän öisin. Olemme tulkinneet ajelun uhallaan tehdyksi. Ovatkohan kelkkailijat edes öiseen aikaan selvinpäin?
-
Y-S MoKe Puheenjohtaja
13.3.2017 klo 19:04Hei,
Olen kelkkailijoiden puolesta sydämellisesti pahoillani, kuka tahansa häiriön aiheuttaja onkaan. Tuollainen käyttäytyminen ei kyllä vaikuta meidän aktiiviporukan tekemisiltä, sillä kyllä meistä valtaosa keskittyy ajamaan urilla, jotka sijaitsevat muualla kuin taajaman katualueilla. Nuo taajamapistot ovat kyllä meille kelkkailijoille tarpeellisia, sillä niiden avulla pääsemme tankkaamaan tai osa asunnoilleen.
Tuollainen häiritsevä käyttäytyminen, olipa se minkä harrastajaryhmän tekemisiä tahansa, on aina tuomittava ja rangaistava teko. Toivotaan siis, että kyseiset henkilöt jäisivät kiinni tai muuten ymmärtäisivät lopettaa päättömän toimintansa. Tällöin säilyisi rauha alueen asukkailla ja me rauhalliset kelkkailijat voisimme korvia kuumottamatta tulla edelleen Vieremälle tankkaamaan ja nauttimaan välipalaa.
Ystävällisin terveisin
Juhani Niiranen
Puheenjohtaja Y-Smoke
044 3580971 -
nimimerkkiIrma Arffman-Komulainen
4.2.2018 klo 17:43Koettakaapa saada moottorikelkkailu aisoihin Vieremän keskustassa, eli ajelu vain kelkkauralla. Nyt joku on ajanut As. Oy Vieremän Jokipuiston tontilla ja juuri siitä kohtaa, mihin toukokuussa istutettiin Tulevaisuuden kuusi!
Kuria, kuria ja taas kuria kelkkailuun!
Tuota reittiä ajettiin viime keväänä, mutta viesti ei näytä menevän perille. Onko kelkkailu turruttanut jo aivonne?
Toivon ripeää toimintaa asiattomaan kelkkailuun puuttumisessanne hyvät moottorikelkkailijat. -
Y-S MoKe Puheenjohtaja
7.2.2018 klo 20:35Hei,
Olemme jälleen pahoillamme aiheutuneesta häiriöstä. Valitettavasti häiriön aiheuttajat ovat liikkeellä aikaan, jolloin me eikä kukaan muukaan ole liikenteessä. Myöskään poliisit eivät ole saaneet henkilöitä kuriin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ajelijat ovat paikallisia ja jopa muiden asukkaiden tiedossa. Kehotan siis kääntymään asiassa poliisin ja alueen maanomistajien puoleen, jotka voivat asianomistajina vaatia poliisia puuttumaan asiaan. Koska kyseessä on maastoliikennerikkomus, niin poliisinkin keinot ovat käsittääkseni melko rajallisia.
Toivotaan, että ajelijat kunnioittaisivat asukkaita, kuten me muutkin 99,9% kelkkailijoista, ja keskittäisivät kelkkailun luvallisille urilla inhimilliseen aikaan.
Kehittävin terveisin
Juhani Niiranen
Puheenjohtaja
Y-Smoke ry
Osallistu keskusteluun
Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.