Keskustelu

« aihelistaan

Kuria kelkkailijoihin


  • nimimerkki

    Maanomistaja

    29.3.2013 klo 15:08
    Omistan Mäkikylässä pienen pläntin maata ja siinä on peltotilkulle istutettu kuusen taimia ja jokatalvinen vitsaus on että moottorikelkkailijoita tulee sille taimikkoalueelle ajelemaan, niin kävi myös nyt viime sunnuntaina 24.3 katselin jälkiä ja kelkkoja oli kolme, nyt siinä on kameravalvonta jos kuva tulee niin se on poliisiasia välittömästi olkoon se ajaja kukatahansa. Joku tolkku on saatava tähänkin.Virallinen reitti kulkee noin sadan metrin päästä siitä taimikosta.

  • nimimerkki

    Puheenjohtaja

    30.3.2013 klo 00:20
    Moi,
    Kiitoksia viestistäsi ja pahoitteluni meidän kelkkailijoiden puolesta, uskoisin kyseisien tapauksien olevan kerhomme ulkopuolisia sillä teroitamme jäsenistölle että vain luvallisilla ja merkityillä reiteillä ja urilla saa ajaa.

    Mikäli on mahdollista tarkentaa viestiäsi missä tarkempi paikka on, nyt käsitän että paikka on Lapinlahdelta Varpaisjärvelle päin jonkin matkaa. Kyseinen vieressä oleva reitti on virallinen reitti, kerhomme ylläpidon ulkopuolella, viemme asiaa eteenpäin ja auttaisi paljon jos saisimme tosiaan tarkemman paikan tietoomme. Voisimme tuoda kerhon puolesta mm. Pysy reitillä merkinnät, viemme asian tietoon reitin hoitoboolille sekä ilmoitamme tästä keskustelu palstoilla.

    Tarkemmat tiedot voit laittaa s-postia puheenjohtajalle tai olla suoraan puhelimella yhteydessä minuun, yhteystiedot löytyvät hallitus sivulta.

    Terveisin,PJ

  • Y-S MoKe Puheenjohtaja

    3.4.2013 klo 20:41
    Kerhomme sai taas tänään uuden ilmoituksen luvattomasta ajelusta, tällä kertaa Marjahaan ABC vieressä olevalla aukulla, eli Eteläisen Pohjolankadun päässä kun tämä menee ohiajotien yli. Ajelu on tapahtunut molemmilla puolin tietä, tässäkin on taas taimikot!

    Tällä kertaa kerhomme oli paikan päällä kuvaamassa jälkiä jotta voimme tuoda nämä esille kun eräs kaveri hurautti paikalle (3.4.2013 n. klo 17.00) mahdollisesti vanhalla touring Lynxillä (kahden istuttava penkki, kelekan väri viininpunainen, peilit).

    Kerhollemme jää siis ainoaksi vaihtoehdoksi ilmoittaa kyseiset asiat suoraan poliisille koska vetoaminen harrastajien omaan tuntoon ei tunnu kerta auttavan.

    Eli, tästä eteenpäin, kuten nämä muutkin tapaukset, tulemme pyytämään näissä virkavallan apua sekä tihentämään että tiukentamaan valvontaa virallisilla reiteillä ja kerhon urilla. Joten toivoisin että kaikki kunnon kelkkailijat jotka ovat varmaankin meidän kerhon jäseniä tai ovat liittymässä meihin, ilmoittakaa näistä tapauksista jotta saamme oman maineemme puhdistettua!

    Sitten ihan loppuksi heitetään sitten ilmaan hiukan ajatusta ja mietittävää; Tästä kaikesta saa sellaisen kuvan että tekeekö kerhomme aivan turhaa työtä hankkiessaan mahdollisuuksia ajaa luvallisilla urilla ja reiteillä sekä kehittäessään näitä? Vai pitääkö näihin uriin ja reitteihin laittaa pakollinen maksu jotta näillä saa ajaa, tätä tietysti sitten virkavalta valvoisi?

    Y-S MoKe:n PJ Ismo Marin

  • nimimerkki

    Maanomistaja

    23.2.2014 klo 08:43
    Reitillä Sonkajärvi-Varpaisjärvi ajoi sonkajärven sunnasta kelkkailija Lauantaina 22.2.-2014 n. klo 16.00 autoni editse nimettömäntien kohdalla( VAARATILANNE).onneksi huomasin hiukan ennen oikealta lähestyvän kelkan ja kerkesin laittaa liinat kiinni, samoin KELKKAILIJA EI VÄISTÄNYT NINUA, autoa,HUOM !! reitiltä PUUTTUU varoitusmerkit (STOP,ym reittimerkkiä).samoin kulkusuunnassaan oikealle menevä kelkkailija EI MENNYT TIENYLITYKSEN JÄLKEEN REITILLÄ .Tämäkö on sitten se käytäntö ?

  • nimimerkki

    Y-Smoke Jäsen

    8.3.2014 klo 10:50
    Nimettömäntien yli menevä kelkkaura käyty tarkistamassa ja laitettu kumpaankin suuntaan uudet STOP-merkit sekä merkintänauhalla selvennetty uran sijainti tienylityksen molemminpuolin.

  • nimimerkki

    Nissilässä

    21.1.2017 klo 08:59
    Joku porukkaa taas Nissilässä ajelee viikonloppuisin nähtävästi Marttisenjärvi-Rotimo-Hällämö alueella ja siirtyy välit teitä peltoja ja metsiä pitkin mistä sattuu.

  • Y-S MoKe Puheenjohtaja

    23.1.2017 klo 15:03
    Hei,

    Harmillista, että jälleen kerran jollakin on ollut tarve päästä luvattomille ajeluille.

    Nissilän seutu on ollut vuosia ongelmallinen paikka. 90 -luvulla alueella olleet hienot reitistöt on kielletty, mutta syystä tai toisesta mm. reittimerkintöjä on edelleen maastossa. Lisäksi alueella on runsaasti sekä maanomistajia, että mökkiläisiä. Näistä osa voi ajella luvan kanssa ja varmaankin suurin osa ilman lupia. Juurikin tämän vuoksi olisi tuollekin alueelle syytä saada luvalliset reitistöt, jolloin villin kelkkailun sijasta, harrastajat ajaisivat luvallisilla reiteillä.

    Kerhon puolelta voimme valitettavasti vain jakaa tietoa ja pyytää ihmisiä kunnioittamaan toisten maita sekä teitä.

    Kehittävin yhteistyöterveisin
    Puheenjohtaja
    Juhani Niiranen
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kuria kelkkailijoihin